Päässä kuhisee uusia ideoita mitä kaikkea tehdä kun arki alkaa ja on taas omien tavaroidensa ja kamppeittensa keskellä. Mukavimpia ovat kierrätykseen liittyvät ideat. ja netistä löytää mitä mahtavampia ohjeita tavaroiden uudistamiseen sekä uusiokäyttöön. Itse yritän tehdä säästyinestä uuden vuoden tinoista korun, koetan kaivertaa perunaan muotin ja säästyä palovammoilta. Tinat ovat säästyneet, koska en ole tiennyt minne ne hävitää uuden vuoden jälkeen, enkä ole ottanut asiasta selvää -metallijätettä vai mitä lie?

Maitotölkistä saa tehtyä helposti korin. Sellaisen aion tehdä marjaretkeä varten, ei tunnu niin toivottamalta hommalta saada marjaämpäriä täyteen, kun on pikkukori motivoimana apuna:) Sitten korkeasta kasasta kaupasta saaduista kenkälaatikoista, tulee eteiseen säilytyslaatikoita. Vielä päätettävä tapetoinko vai maalaanko ne tai tuleeko päälle servettilakalla liimattuja kuvia, pääsylippuja, kuitteja, karttoja vai mitä. Mahdollisuuksia riittää yllinkyllin.

Sitten tietenkin on herännyt ajatuksia, miten saada arki mahdollisimman kitkattomaksi. Tietenkin raivaamalla kodista kaiken turhan pois:) Tavaroiden etsiminen vähenee ja sitä myötä silloin tällöin tapahtuva pipon ja ruuvien kiristyminen. Sotasuunnitelma sujuvan arjen saamiseksi on laadittuna päässä (paperille olisi hyvä laittaa), toteutusta on harrastettu vuosia, nyt sitten ammattimaisesti ja surutta kierrättämään liian pienet ja suuret vaatteet yms.

C= celsius, lämpömittaria on tullut tarkkailtua alkukesästä aika tiiviisti;)