Syntymäpäiväkortit tekemättä ja olohuoneen lattia imuroimatta -Ilman viimetinkaa jäisi moni asia tekemättä eli vielä ei viimetinka meneillään korttien teon suhteen. 

Tapasin tuttavani luona nuoren perheen, jonka isä oli kokki. Kysyin vinkkejä arkiruoan laittoon, hän kysyi mitä normaalisti laitan. Jestas miten hankala kysymys! Makaroonilaatikkoa ja sellasta, vastasin pitkään kelattuani. Minä en tiedä mitä syön, mutta hengissä olen, joten jotakin olen syönytNauru.

Tuttavani toi tuliaisiksi toissa iltana kuivattuja sieniä. Onneksi toinen tuttavani eilen valaisi, mitä niillä tehdään:) Pitkä matka kokki kolmoseksi...

Tälle päivälle en jaksa asettaa muita tavoitteita kuin sen, että saisin keittiön siivottua. Siinä sitä onkin hommaa taas. Itku

Joululehden palauttaminen on pian ajankohtaista, joten yritän minä tänään tehdä pari koristetta. 

....

Rikastumisen tieto - kirja kannattaa todella lukea. Rauhoittavaa luettavaa, jos raha-asioista kertovasta kirjasta niin voi sanoa:) Koetan osata tiivistää tuon kirjan sanoman jotenkin...jolloinkin. Kilpailua ei ole, kaikille riittää osansa. Kun on kiitollinen, niin saa lisää aihetta kiitollisuuteen, työt on tehtävä kunnolla, eikä toisia saa käyttää hyväksi. Tuossa nyt pieni ensiapu -tiivistelmä:) 

---

Kodin raivausoperaationi. Vielä on tekemistä. Olen ottanut käyttöön uusia toimintatapoja esim. postin käsittelen heti, vien tavaroita paikoilleen kun jätän huoneen jne. Nämä pienet tavat ovat vähentäneet raivausoperaation rasittavuutta. 

Minulla on riesana tällä hetkenä eniten ehkä tuollainen 20 cm korkuinen ihme paperikasa. Jos tänään saisi lajiteltua ne. Ne eivät ole tietääkseni tosi tärkeitä papereita, mutta sellaisia mitä mielellään säästäisi...kasa täynnä kysymysmerkkejä.