Kun arkipäivät ovat kiireisiä, niin sitä toivoo viikonloppujen olevan rauhallisia, mutta virkistäviä. 

Lapsen maailma lehdessä oli hyvä sana " perheitsetunto" tarkoittaa sitä, ettei lähde muiden perheiden aiheuttaman sosiaalisen paineen takia mukaan tietynlaisen elämäntavan kilpaan. 

---

Oma kodin raivausurakassani alkaa jo näkyä tuloksia. Keittiössä on yksi vetolaatikko tyhjä! Miten mahtavaa sinne on tunkea (hätätilanteessa) ympäriinsä lojuvia tavaroita. 

Kodin kuvalehdessä oli hyvä ajatus. Vertaa liikaa tavaraa liikapinoon. Molempien hankkimiseen voi liittyä hyviä muistoja, mutta liika on liikaa, ja siitä eroon pääsy tuo kevyen, hyvän olon. 

...

Laskin hetki sitten joululahjakuluni. Budjetti ylittyi 52E:lla. Tämä tammikuu on tuonut ylimäärisiä yllättäviä menoja mm. työmatkalla autoon osui iso jäälohkare, joka aiheutti kuluja. Onneksi ei käynyt pahemmin, vain pohjapanssari irtosi yhdestä reunasta. Onni onnettomuudessa, samalla korjaamokäynnillä vaihtoivat ilmansuodattimet autoon. 

Lasta yritin eilen saada päiväunille, koska itselle ainakin olisi uni maistunut. Ei onnistunut. Luki vieressäni sängyllä lehteä ja käski minun olla hengittämättä...