Päätin etten tänä jouluna osta uutta lahjapaperia vaan paketoin vanhoilla jämillä ja sillä mitä kotoa löytyy. Juuri paketoin lahjan pari päivää sitten saadun lahjan paperilla sekä käytin jemmassa olleen vanhan pakettinarun uusiksi. Pientä kierrätystä ja haastaa ajattelemaan asioita uusiksi, ihan laajemmassakin mittakaavassa.

Mitä kannattaa säilyttää, mitä ostaa, vähemmän asioiden kertakäyttöä jne.

Joulu on mukavaa aikaa vaikka vähän stressaavaakin. Tänä vuonna osasin aloittaa ajoissa tekemään pieniä virkkauksia joulukorttien mukaan liitettäväksi. Tein pieniä joulukoristeita.

Joulun aika haastaa mukavalla tapaa ajanhallinta-, organisointi- ja delegointitaidot :). Kohtapuoliin lähdetään joulunviettoon mummulaan, matkalla käydään viemässä ystäväperheelle joulumuistamiset. On tässä vielä muutama mutka ennen kuin mummulassa.