Voi kun olisi alkukesästä ja keskikesällä tajunnut poimia luonnonkasveja ja tehdä niistä teetä 

Vielä ei ole myöhäistä, kanerva taitaa kukkia nyt tai ainakin kohta, niitä voisi kerätä ( en tiedä kuuluuko jokamiehen oikeuksiin, enkä jaksa nyt tarkistaa asiaa) 

Yrttitarha.fi sivuilta löytyi tietoa kanervasta Tästä pieni otanta tuosta tekstistä 

Kanervalla on myös vankka maine rauhoittavana rohtona, ja sitä on käytetty usein iltateesekoituksissa edistämään unentuloa. Antiseptisen vaikutuksensa vuoksi kanervatee sopii pienten haavojen puhdistamiseen, ja kuivia hienonnettuja kanervankukkia voi ripotella märkiviin haavoihin, rohtumiin ja palovammoihin. ( yrttitarha.fi) 

 

Mikäli pihamaata ei ole lannoitettu taikka myrkytetty, niin olisi hienoa voida kerätä omalta pihalta rikkaruohot hyötykäyttöön. Jättäisi vaikka pienen alueen nurmikkoa leikkaamatta kesän aikana ja syksyllä sitten vetäisi ruohonleikkurilla matalaksi.  Luonto on täynnä aarteita, kun osaa etsiä. Itse olen näin myöhäisherännyt, joten tämä vuosi taitaa olla pian taputeltu keräämisten suhteen. Kävin tänään hakemassa pari yrttikirjaa kotiin, pitää katsoa mitä ehtii ja voi vielä kerätä. Tekisi itselle yrttiteen. Aika on rahaa, mutta myös voi miettiä itse tekemisen olevan täyttä elämää ja pari kolikkoa voi ehkä säästyä. 

Ensi vuonna olen ajoissa asialla, opiskelen aihetta ja teen sitten vaikka teesekoituksia luonnonantimista.