Miten mahtavaa onkaan oppia uutta. Oppia uutta ja tutustua samalla uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. 

Tämä viikonloppu on ollut väsyttävä, mutta äärettömän antoisa. Kuten aina kun minulla on paljon ajateltavaa ja sulateltavaa, niin minä alan siivota. Ei vissiin ole vähään aikaan ollut ajateltavaa, nyt on ja siivousrätti alkaa heilua. 

Ylimääräistä tavaraa on myös nurkissa, joten niitä pitäisi myös saada pois kotoa tukkimasta energiavirtoja. 

Sotkuisuus ja sekaisuus on kuin kodin ummetus ja energiat eivät kierrä. 

Uutta oppii paremmin kun paikat ovat seesteiset eivätkä huuda apua taustalla . 

Onko teillä kivettyneitä esineitä kotona?`Epämiellyttävä lamppu, johon silmä on niin tottunut ettei sitä osaa edes hävittää vaikka se tuo tullessaan vähän kurjan fiiliksen osuessaan silmiin. 

Näitä tälläisiä esineitä meiltä löytyy. Nyt uutta oppineena ja maailmankuvaa laajentaneena voin metsästää näitä esineitä ja laittaa eteenpäin. Jonkun roska on toisen aarre 

Nyt hetken sulattelen tätä viikonloppua ja onnittelen itseäni selviytymisestä. Sitten töihin