Julistan itseni Ikean reissun ostoskuningattereksi! En määrällisen saavutuksen vuoksi vaan ostosten painon perusteellaCool. Aavistuksen verran hävetti raahata kirjahylly linja-auton luo. Minulla on nyt siis äärettömän painava palapeli koottavana...ja minun ei pitänyt sekaantua Ikean huonekaluihin koskaan....(edellinen sekaantuminen tapahtui vuonna 2009). 

Onneksi eivät myy autoja.

Kun joskus saan tuon kirjahyllyn olohuoneeseen, koottuna, niin vanha saan väistyä. 

Matkalla väki halusi pysähtyä eräälle huoltoasemalle kunnon kahveille. Minäkin olisin lähtenyt, koska teki mieli kahvia, kun aamukahvista oli jo pitkä aika, mutta lapsi oli hetkeä aiemmin nukahtanut ennen huoltoasemalle kurvaamista. Kun muu väki oli kahvilta palannut, muistin että olinhan minäkin kahvia Ikeassa juonut, se haalean vaalea litku vaan ei ollut jäänyt mieleenNauru.

Olen tyytyväinen päivän sujumiseen. Onnistuin vastustamaan kiusauksia hyvin! Mitä mielenkiintoisemmat säilytysrasiat, -astiat, -laatikot tmv. eivät saaneet minua sortumaan, miksi hankkia lisää säilytysjuttuja, kun on tavaramäärää vähentämässä. Ja jo ylimääräisiä muovilaatikoita pyörii nurkissa( makkarissa).

Kerran tässä syksyn aikana mietin, mikä kotihomma vaatisi automatisointia. Mieleen tuli lakananvaihto sänkyihin, siihenhän voisi soveltaa huoltoasemien vessoista tuttua käsipyyheautomaattia. Vedetään vaan uutta lakanaa parimetriä, vanha menee rullalle ja kun muutaman kerran lakanat sängyn päässä olevalla telalla, niin puhelinsoitto ja reippaat ihmiset hakevat rullan pesulaan ja tuovat uuden tilalle:). Eka palkka minulle, kiitosSilmänisku